Nettisivuni nyt avattu!
http://jussisalonen.net/
tiistai 7. lokakuuta 2008
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Viimeinen viikko
Kahdeksan kuukautta Montrealissa on nyt lähes ohi. Viikon päästä keskiviikkona lähden Suomeen. Blogista en ole jaksanut olla enää kiinnostunut aikoihin. Päässä kyllä on aina kaikenlaisia suunnitelmia hyvistä pikku-postauksen aiheista, mutta ne eivät sitten koskaan päädy tänne blogiin. Ajattelin, että olisi kiva pitää päiväkirja-tyyppistä matkakertomusta täällä, mutta voiton vei kuitenkin sähköpostit ja Facebook-viestit kaverien kanssa. Niihin kun saa (tai ainakin on mahdollista saada) vastauksen. Täällä kommentit ovat harvassa, eikä tiedä kuka näitä lukee. Sähköposti-viestissä voi itse määritellä vastaanottajan.
Tunnelma on nyt odottava. Toisaalta hieman ehkä haikeaa, että aika tässä kaupungissa on nyt lopussa, mutta päällimmäisenä on ehkä kuitenkin innokas odotus Suomeen paluusta. Välillä kyllästyttää moni asia täällä pahan kerran. Olen myös tajunnut, että nyt on aika lopettaa opiskelu. Ainakin vähäksi aikaa. En ole koskaan pitänyt taukoa koulusta, lukion jälkeen aloitin suoraan Akatemialla, eka-syksyn jälkeen menin inttiin, ja intistä päästyä seuraava lukuvuosi oli jo alkanut ja opiskelut kutsuivat jälleen. No intti oli kyllä tietysti taukoa opiskelusta, mutta työelämässä en ole vielä koskaan ollut, talviajan ilta-ja viikonlopputöitä ja kesien kanttorinsijaisuuksia lukuun ottamatta. Joten nyt tuntuu, että on aika kokeilla sellaista elämää. Nyt keväällä on huomannut, että opiskelu ei enää motivoi.
Toivon mukaan työelämään siirtyminen ei tarkoita oppimisen loppumista. Ja miksi tarkoittaisikaan? Lähinnä pelottaa ettei jää aikaa ja energiaa enää laulamiseen ja haaveet laulu-urasta hautautuvat muiden kiireiden alle.
Pääsin McGilliin. Artist Diplomaan. Eli se on siis kaksivuotinen ohjelma, johon kuuluu vain laulutunnit (kaks tuntia viikossa) ja coaching kerran viikossa ja sitten mitä vaan haluaa. Eli mulla olisi ollut lähinnä sitten kai vain ooppera. Mutta en nyt sitten ole tulossa. Ennen kaikkea sen takia, etten enää jaksa koulunkäyntiä. Mutta myös rahan takia. Tuntuu aivan hullulta maksaa 7000 euroa vuodessa pelkkiä lukukausimaksuja, ja sen päälle pitää vielä elääkin. Eikä ole työlupaa Kanadassa. En toistaiseksi ole keksinyt mistä sellaisia rahoja voisin edes saada kasaan. En mistään. Tai no, kyllähän se raha jostain tulisi jos mun olis tarkoitus jatkaa McGillissä. Mutta en siis ole nyt enää etsinytkään rahaa aktiivisesti. Pitää alkaa laatimaan muita suunnitelmia. Mutta ihan kiva, että pääsin sisään kuitenkin. Pitää yrittää muistaa se kun tulee epäuskon hetkiä tän laulamisen kanssa.
En malta odottaa, että näen kaikki ystävät ja perheen 8 kuukauden jälkeen. Ja että voi puhua suomea. Ihan kaikkialla. Ja luultavaa on, että ihmiset ymmärtävät. Ja pääsen saunaan. Täällä en ole saunassa käynyt kertaakaan. McGillin kuntosalilla ei sellaista ylellisyyttä ole. Vaikka muuten onkin kaikki pelit ja vehkeet. Ja että kaupassa myydään Vaasan Ruispaloja. Ja Oululaisen jälkiuunileipää. Ja karjalanpiirakoita. Ja muovikasseista maksetaan ja ne saa pakata ihan itse. Ja että pakaste-altaasta löytää perunasipuli-sekoituksen. Ja että jugurttia voi ostaa litran tölkissä. Ja pankkiasiat voi hoitaa netissä. Ja kännykkään vastaamisesta ei tarvitse maksaa. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka...
No kyllähän Montrealiakin tulee ikävä ihan varmasti. Sen tajunnee vasta sitten kun on Suomessa. Ikävä tullee monia ihmisiä täällä. Kouluakin. Ihanaa musiikkikirjastoa. Opettajaa. Ystäviä. Vuorokauden ympäri auki olevaa ruokakauppaa kolmen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Satoja baareja ja ravintoloita kilometrin säteellä kotoa. Salaattipinaattia jota voi syödä tuoreena kypsentämättä. Halpoja pihvejä. Elokuvissa käyntiä. Brunsseja! Suomessa sellainen ei kai oikein ole tapana? Täällä on kokonaisia aamiaisravintola-ketjuja, jotka elävät brunssi-asiakkaista. Sunnuntaisin laulunopiskelijat tapaavat kirkkokuoro-keikkojen jälkeen eri puolilla kaupunkia työpaikka-kirkkojensa lähettyvillä brunssin merkeissä ja sen jälkeen on hyvä viettää päivää vaikka shoppaillen kaupungilla tai sitten perinteisesti koululla treenaten. Ja ikävä tulee myös kaikkea tätä suurkaupungin sykettä. Isoja rakennuksia, pitkiä, loputtoman tuntuisia katuja täynnä kahviloita, ravintoloita, baareja, kauppoja... Ihmisiä joka puolelta maailmaa. Kaikki eri kieliä puhuen. Ranskankielistä temperamenttia. Auringonpaistetta.
Kulunut talvi on ollut kyllä kovin raskas. Nyt sen vasta tajuaa kun kadut ovat sulaneet, eikä tarvi enää pitää toppatakkia päällä. Monet kaupungin ihanuudetkin paljastavat nyt itsensä, monet asiat, jotka olin jo unohtanut talven lumen ja kylmyyden keskellä. En tiedä jaksaisinko enää toista samanlaista talvea. Melkein jo pelottaa ensi talvi Suomessa. Miten siitä selviää? Toivottavasti kesästä tulee elämäni kesä. Tampereella! Nyt pitäisi kaiken juhlahumun ohella jaksaa laulaa. Timo Mustakallio-laulukilpailun esikarsinta on vajaan kahden viikon päästä. Heti seuraavana päivänä selviää ketkä 34:stä karsintaan kutsutusta valitaan itse kilpailuun heinäkuussa Savonlinnassa. Edelliskisassa, 2006, itse kisaan selviytyi 16 laulajaa. Varsinaisen kilpailun toiselle kierrokselle eli finaaliin voidaan sääntöjen mukaan valita korkeintaan kahdeksan laulajaa.
Tunnelma on nyt odottava. Toisaalta hieman ehkä haikeaa, että aika tässä kaupungissa on nyt lopussa, mutta päällimmäisenä on ehkä kuitenkin innokas odotus Suomeen paluusta. Välillä kyllästyttää moni asia täällä pahan kerran. Olen myös tajunnut, että nyt on aika lopettaa opiskelu. Ainakin vähäksi aikaa. En ole koskaan pitänyt taukoa koulusta, lukion jälkeen aloitin suoraan Akatemialla, eka-syksyn jälkeen menin inttiin, ja intistä päästyä seuraava lukuvuosi oli jo alkanut ja opiskelut kutsuivat jälleen. No intti oli kyllä tietysti taukoa opiskelusta, mutta työelämässä en ole vielä koskaan ollut, talviajan ilta-ja viikonlopputöitä ja kesien kanttorinsijaisuuksia lukuun ottamatta. Joten nyt tuntuu, että on aika kokeilla sellaista elämää. Nyt keväällä on huomannut, että opiskelu ei enää motivoi.
Toivon mukaan työelämään siirtyminen ei tarkoita oppimisen loppumista. Ja miksi tarkoittaisikaan? Lähinnä pelottaa ettei jää aikaa ja energiaa enää laulamiseen ja haaveet laulu-urasta hautautuvat muiden kiireiden alle.
Pääsin McGilliin. Artist Diplomaan. Eli se on siis kaksivuotinen ohjelma, johon kuuluu vain laulutunnit (kaks tuntia viikossa) ja coaching kerran viikossa ja sitten mitä vaan haluaa. Eli mulla olisi ollut lähinnä sitten kai vain ooppera. Mutta en nyt sitten ole tulossa. Ennen kaikkea sen takia, etten enää jaksa koulunkäyntiä. Mutta myös rahan takia. Tuntuu aivan hullulta maksaa 7000 euroa vuodessa pelkkiä lukukausimaksuja, ja sen päälle pitää vielä elääkin. Eikä ole työlupaa Kanadassa. En toistaiseksi ole keksinyt mistä sellaisia rahoja voisin edes saada kasaan. En mistään. Tai no, kyllähän se raha jostain tulisi jos mun olis tarkoitus jatkaa McGillissä. Mutta en siis ole nyt enää etsinytkään rahaa aktiivisesti. Pitää alkaa laatimaan muita suunnitelmia. Mutta ihan kiva, että pääsin sisään kuitenkin. Pitää yrittää muistaa se kun tulee epäuskon hetkiä tän laulamisen kanssa.
En malta odottaa, että näen kaikki ystävät ja perheen 8 kuukauden jälkeen. Ja että voi puhua suomea. Ihan kaikkialla. Ja luultavaa on, että ihmiset ymmärtävät. Ja pääsen saunaan. Täällä en ole saunassa käynyt kertaakaan. McGillin kuntosalilla ei sellaista ylellisyyttä ole. Vaikka muuten onkin kaikki pelit ja vehkeet. Ja että kaupassa myydään Vaasan Ruispaloja. Ja Oululaisen jälkiuunileipää. Ja karjalanpiirakoita. Ja muovikasseista maksetaan ja ne saa pakata ihan itse. Ja että pakaste-altaasta löytää perunasipuli-sekoituksen. Ja että jugurttia voi ostaa litran tölkissä. Ja pankkiasiat voi hoitaa netissä. Ja kännykkään vastaamisesta ei tarvitse maksaa. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka...
No kyllähän Montrealiakin tulee ikävä ihan varmasti. Sen tajunnee vasta sitten kun on Suomessa. Ikävä tullee monia ihmisiä täällä. Kouluakin. Ihanaa musiikkikirjastoa. Opettajaa. Ystäviä. Vuorokauden ympäri auki olevaa ruokakauppaa kolmen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Satoja baareja ja ravintoloita kilometrin säteellä kotoa. Salaattipinaattia jota voi syödä tuoreena kypsentämättä. Halpoja pihvejä. Elokuvissa käyntiä. Brunsseja! Suomessa sellainen ei kai oikein ole tapana? Täällä on kokonaisia aamiaisravintola-ketjuja, jotka elävät brunssi-asiakkaista. Sunnuntaisin laulunopiskelijat tapaavat kirkkokuoro-keikkojen jälkeen eri puolilla kaupunkia työpaikka-kirkkojensa lähettyvillä brunssin merkeissä ja sen jälkeen on hyvä viettää päivää vaikka shoppaillen kaupungilla tai sitten perinteisesti koululla treenaten. Ja ikävä tulee myös kaikkea tätä suurkaupungin sykettä. Isoja rakennuksia, pitkiä, loputtoman tuntuisia katuja täynnä kahviloita, ravintoloita, baareja, kauppoja... Ihmisiä joka puolelta maailmaa. Kaikki eri kieliä puhuen. Ranskankielistä temperamenttia. Auringonpaistetta.
Kulunut talvi on ollut kyllä kovin raskas. Nyt sen vasta tajuaa kun kadut ovat sulaneet, eikä tarvi enää pitää toppatakkia päällä. Monet kaupungin ihanuudetkin paljastavat nyt itsensä, monet asiat, jotka olin jo unohtanut talven lumen ja kylmyyden keskellä. En tiedä jaksaisinko enää toista samanlaista talvea. Melkein jo pelottaa ensi talvi Suomessa. Miten siitä selviää? Toivottavasti kesästä tulee elämäni kesä. Tampereella! Nyt pitäisi kaiken juhlahumun ohella jaksaa laulaa. Timo Mustakallio-laulukilpailun esikarsinta on vajaan kahden viikon päästä. Heti seuraavana päivänä selviää ketkä 34:stä karsintaan kutsutusta valitaan itse kilpailuun heinäkuussa Savonlinnassa. Edelliskisassa, 2006, itse kisaan selviytyi 16 laulajaa. Varsinaisen kilpailun toiselle kierrokselle eli finaaliin voidaan sääntöjen mukaan valita korkeintaan kahdeksan laulajaa.
perjantai 21. maaliskuuta 2008
Kevään ensimmäinen päivä
Eilen oli kevään ensimmäinen päivä, kevätpäiväntasaus. Tänään päivällä oli kyllä ihan selvästi lämpimämpää kuin aiemmin ja kadut alkaa taas kuivaa lumesta ja loskasta, ainakin siellä mihin aurinko pääsee paistamaan. No nyt yöllä kyllä silti on ihan rapsakka pakkas-keli ja tuulee vielä niin mahottomasti, että -7 asteen varsinainen lämpötila tuntuu -16:lta. Talvi saisi kyllä jo loppua. Tämä talvi Montrealissa lähentelee ennätyksiä lumisimpana talvena koskaan. Jostain netistä luin, että Suomessa on ollut tämä talvi tilastohistorian lämmin. Tänä iltana laulan Johannes-passiota, kuorossa. Kaksissa treeneissä olen ollut tällä viikolla ja taas tuli todettua, että pitäisi yrittää vieroittaa itsensä kuorolaulusta. Ainakin huonojen johtajien kanssa. Julianilla on yllättävän paljon ongelmia johtotekniikassaan kun ottaa huomioon kuinka menestynyt on ollut. Ärsyttävää, etteivät ihmiset tajua eivätkä tiedä paremmasta. Näissä tilanteissa aina herää taas kiinnostus johtamiseen. Jospa sitä tässä Suomeen palattua jotain voisi sen puoleen tehdäkin taas. Suomeen kova ikävä. Tuntuu toisaalta, että viimeiset viikot on vaan tällaista turhanpäiväistä odottelua siihen, että palaa takaisin. Vaikka toisaalta nyt varsinkin jos ilmat vähän lämpenevät, alkaa taas tuntumaan kivalta tämä kaupunki. Tänään kävin parturissa tuolla keskustan Eaton-center-kauppakeskuksessa ja siellä valtavassa ihmisvilinässä tuli kyllä ihan sellainen tunne kuin olisi ulkomailla!
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Sunnuntaina laulan solistina
...mainoskatko siis. Jos joku montrealinsuomalainen sattuu lukemaan ja on kiinnostunut niin laulan siis nyt sunnuntaina 16.3. solistina sellasessa englanninkielisessä pikku-passioteoksessa. Konsertti on klo 18 NDG:ssä, Vendome-metron lähellä olevassa kirkossa, tarkka osoite on 5220 Sherbrooke West. Teos on John Stainerin 1800-luvulla säveltämä Crucifixion tenori- ja basso-solisteille, kuorolle ja uruille. Oikein kiva, kaunis, helposti lähestyttävä teos. Tuli mulle vähän lyhyellä varoituksella kun tenori jonka alunperin piti tehdä keikka ei pääsekään. Sain nuotit maanantaina ja eilen sitten katottiin urkurin kanssa. Lauantaina kenraali. Mutta onneksi sellasta suht helppoa ja nopeeta opittavaa. Ja tosi kivaa päästä laulamaan tollaseen solistiksi, ihan kiitollista laulettavaa, ei liian vaikeaa, joten pystyy tekemään asioita mutta kuitenkin voi melko monipuolisesti käyttää ääntään.
lauantai 23. helmikuuta 2008
Ruokakauppa
...on paikka, jossa päivittäisessä elämässä vieläkin aina muistaa olevansa ulkomailla. Tietysti useimmat tuotteet ovat eri merkkisiä kuin Suomessa, mutta myös valikoima on erilainen. Esim. hapanmaitotuotteissa on valikoima täällä suppeampi kuin Suomessa, jugurttia myydään vain pienissä yksittäispakkauksissa tai sitten sellasissa vähän isommissa purkeissa, mutta ei litran tölkeissä kuten Suomessa. Maitoa taas saa sekä yhden ja 2,5 desin, litran ja kahden litran tölkeissä, sekä viiden litran muovipussissa (!). Ja maito täällä säilyy viikon-pari. En tiedä mikä siinä on, että niin paljon kauemmin kuin Suomessa. Punainen liha on täällä halvempaa ja valtaosa on pakattu kauppaa varten, eli ei kai sitten samanlailla tehdasvalmisteista kuin Suomessa? Tai ehkä on, en tiedä, Suomessa vaan on kaupoissa aina isot altaat missä on jotain tyyliin Saarioisten jauhelihaa ja erilaisia marinoituja lihalaatuja. Täällä liha on enimmäkseen marinoimatonta ja muutenkin maustamatonta. Salaattipuolella on aina myynnissä tuoretta pinaattia, jota voi käyttää sellaisenaan myös salaateissa - Suomessa en ole tuoretta pinaattia nähnyt, ja ilmeisesti se mitä mahdollisesti jossain joskus on, on sellaista lajiketta, jota ei voi syödä ilman jonkinlaista kypsennyskäsittelyä.
Kassalla automaattisesti joko kassa tai sitten erillinen pakkaaja pakkaa ostokset muovikasseihin, jotka ovat ilmaisia ja tosi huonolaatuisia. Yleensä yritän saada tavarat mahtumaan reppuun ja sanon kassalle, etten tarvitse pussia. Ärsyttää usein, ettei ole samanlailla liukuhihnaa ohi kassan kuin Suomessa, jossa voisi sitten rauhassa pakata kamat reppuun/kassiin vaan aina tuntuu, että hidastaa jonon etenemistä kun pitää maksaa ja siinä samalla yrittää sitten tunkea kamoja reppuun...
Kassalla automaattisesti joko kassa tai sitten erillinen pakkaaja pakkaa ostokset muovikasseihin, jotka ovat ilmaisia ja tosi huonolaatuisia. Yleensä yritän saada tavarat mahtumaan reppuun ja sanon kassalle, etten tarvitse pussia. Ärsyttää usein, ettei ole samanlailla liukuhihnaa ohi kassan kuin Suomessa, jossa voisi sitten rauhassa pakata kamat reppuun/kassiin vaan aina tuntuu, että hidastaa jonon etenemistä kun pitää maksaa ja siinä samalla yrittää sitten tunkea kamoja reppuun...
tiistai 19. helmikuuta 2008
Täysikuu
Kuten sivun alalaidan kuumittarista näkee, kuu on 99% täysi. Huomenna täällä ilta-aikaan, Suomessa siis aamuyöllä, on täydellinen kuunpimennys. Toivottavasti on pilvetön taivas. Voimakkaasti taas vaikuttaa nyt tällä kertaa täysikuu, sellainen toisaalta levoton, toisaalta energinen olo. En oikein syönyt tänään kunnon ruokaa, kun tuntui etten voi tuhlata aikaa siihen eikä aamulla ollut nälkä kun join kahvia. No oli mulla tonnikala-säilykepurkkeja pari repussa, joita sitten söin illalla kun vähän heikotti, mutta vielä teki mieli laulaa. Ja sitten oli jo kiire salille. Siis ennen kuin se meni kiinni. Treenata voi puoli yhteentoista, urheilukompleksi menee kiinni yhdeltätoista.
Treenasin tietysti koelaulu-aarioita, hirveä into päällä, ääni kulki hyvin ja neljä tuntia meni aika intensiivisesti laulaen. Vielä ranskankielinen aaria ulkoa oppimatta, en tiiä miten saisin ne sanat päähän... Kun haluaisin, että ranskankielisen oppisin kuten muutkin, vain laulaen ja pikkuhiljaa kuin itsestään ulkoa oppien. Mutta pitää varmaan alkaa päntätä. Koelaulu on siis sunnuntaina, klo 11.45. Harjoitusluokassa kyllä sujuu loistavasti kun yksin treenaa, mutta saa nähdä miten tekniikka pitää sitten tositilanteessa. Lauantaina oli koelaulu sellaiseen kesäohjelmaan USAssa, jossa lauloin Nemorinon aarian "Una furtiva lagrima" omavalintaisena aariana, kun se on nyt ollut sellainen oppimis-aaria, jossa olen monia uusia teknisiä asioita opetellut käytännössä ja se on tuntunut sellaiselta, minkä osaan nyt hyvin teknisesti. No sitten koelaulussa se ei jotenkin sujunutkaan niin kuin harjoitusluokassa tai laulutunnilla, vaikka mielestäni kuitenkin lauloin sen ihan ok. Toisena aariana kuulijat, Patrick Hansen ja David Gately, kysyivät Belmonten aarian "O wie ängstlich" Mozartin Pako Seraljista. Vähän sydäntä kylmäsi kun opettelin tämän aarian ulkoa edellispäivänä, laitoin sen siihen viiden aarian listaan, että olisi joku saksankielinen, mutta jotenkin odotin, että olisivat kysyneet Weillin Lonely House'n. No se oli sitten mennytkin tosi hyvin heidän mielestään - eilen kävin kysymässä Patrickiltä palautetta koelaulusta. Hän sanoi, että "Una furtiva" oli sekä musiikillisesti, että dramaattisesti huono esitys, mutta Mozart taas tosi hyvä ja että he haluavat minut Brevard-kesäohjelmaan tekemään Taikahuilun Taminoa. Vaikka siis en edes hakenut sinne kesäohjelmaan, vaan tein sen koelaulun vain harjoituksena McGill-koelaulua varten - Patrick itse esitti, että kaikki kynnelle kykenevät saavat koelaulaa vaikkeivät olisikaan kiinnostuneita ja hakemassa Brevardiin ja käyttää hyväksi hyvän harjoitus-koelaulutilanteen ilman suuria paineita. En nyt ihan hahmota millainen se Brevard on, ainakaan eivät maksa vaan periaatteessa osallistujille maksullinen. Stipendejä on toki saatavilla. Mutta katellaan.
Treenasin tietysti koelaulu-aarioita, hirveä into päällä, ääni kulki hyvin ja neljä tuntia meni aika intensiivisesti laulaen. Vielä ranskankielinen aaria ulkoa oppimatta, en tiiä miten saisin ne sanat päähän... Kun haluaisin, että ranskankielisen oppisin kuten muutkin, vain laulaen ja pikkuhiljaa kuin itsestään ulkoa oppien. Mutta pitää varmaan alkaa päntätä. Koelaulu on siis sunnuntaina, klo 11.45. Harjoitusluokassa kyllä sujuu loistavasti kun yksin treenaa, mutta saa nähdä miten tekniikka pitää sitten tositilanteessa. Lauantaina oli koelaulu sellaiseen kesäohjelmaan USAssa, jossa lauloin Nemorinon aarian "Una furtiva lagrima" omavalintaisena aariana, kun se on nyt ollut sellainen oppimis-aaria, jossa olen monia uusia teknisiä asioita opetellut käytännössä ja se on tuntunut sellaiselta, minkä osaan nyt hyvin teknisesti. No sitten koelaulussa se ei jotenkin sujunutkaan niin kuin harjoitusluokassa tai laulutunnilla, vaikka mielestäni kuitenkin lauloin sen ihan ok. Toisena aariana kuulijat, Patrick Hansen ja David Gately, kysyivät Belmonten aarian "O wie ängstlich" Mozartin Pako Seraljista. Vähän sydäntä kylmäsi kun opettelin tämän aarian ulkoa edellispäivänä, laitoin sen siihen viiden aarian listaan, että olisi joku saksankielinen, mutta jotenkin odotin, että olisivat kysyneet Weillin Lonely House'n. No se oli sitten mennytkin tosi hyvin heidän mielestään - eilen kävin kysymässä Patrickiltä palautetta koelaulusta. Hän sanoi, että "Una furtiva" oli sekä musiikillisesti, että dramaattisesti huono esitys, mutta Mozart taas tosi hyvä ja että he haluavat minut Brevard-kesäohjelmaan tekemään Taikahuilun Taminoa. Vaikka siis en edes hakenut sinne kesäohjelmaan, vaan tein sen koelaulun vain harjoituksena McGill-koelaulua varten - Patrick itse esitti, että kaikki kynnelle kykenevät saavat koelaulaa vaikkeivät olisikaan kiinnostuneita ja hakemassa Brevardiin ja käyttää hyväksi hyvän harjoitus-koelaulutilanteen ilman suuria paineita. En nyt ihan hahmota millainen se Brevard on, ainakaan eivät maksa vaan periaatteessa osallistujille maksullinen. Stipendejä on toki saatavilla. Mutta katellaan.
Kaamos
Ajattelin, että eihän täällä voi kaamosmasennusta tulla kun on niin paljon enemmän auringonvaloa talvellakin kuin Suomessa. Aika hyvin menikin joululle ja sitten olin siellä Jenkkilässä joulun aikaan, jossa vaan oli kaikki kivaa. Keksin kaikenlaisia syitä sille miksi v***ttaa, olen kyllästynyt ikuiseen opiskelijaelämään, koti-ikävä Suomeen, tunnen olevani epä-ihminen kun olen täällä vain väliaikaisella opiskeluluvalla, asunto on synkkä ja likainen, en harrasta liikuntaa tarpeeksi, en syö tarpeeksi kalaa/tuoreita kasviksia/hedelmiä/c-vitamiinia/foolihappoa jne... Mutta sitten tajusin, että kaamosmasennushan tässä on kyseessä. Sama mikä vaivaa Suomessa joka talvi. Ja joka kerta myös keksin erilaisia syitä siihen miksi sen hetkinen elämäni on sillä hetkellä perseellään, yhtenä vuonna minulla on liikaa kouluaineita eikä jää aikaa tehdä asioita, jotka ovat tärkeitä ja pitää itsestään huolta. Toisena vuonna taas koulua on liian vähän, joten passivoidun vain enkä saa aikaiseksi oikein mitään ja sen takia mieliala maassa. Joka kerta kuitenkin perimmäisenä syynä lienee ollut päivänvalon vähäisyys. Niin kai nytkin. Toisaalta helpottaa oloa kun tajuaa, että johtuu pimeydestä. Toisaalta ärsyttää alhainen energia-taso. Nyt kun vietän elämäni vuotta värikkäässä suurkaupungissa, saan ilmaisia laulutunteja viikottain huippu-laulunopettajalta ja minulla on mahdollisuus kunnolla panostaa siihen mihin haluan panostaa ilman töiden ja "ylimääräisten" kouluaineiden rasitusta, niin sitten vaan passivoidun ja voivottelen huonoa mielialaa. Ja unirytmi sekaisin, illalla ei nukuta ja aamulla nukuttaisi vaikka kuinka pitkään. Ulkona märkää ja lumi sulaa. Kevät tulee?
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
loskaa ja jäistä sadetta
Talviajan sää täällä on kyllä melko ailahtelevaista. Tänään vielä puoliltapäivin paistoi arska täysillä, oli sellanen pikkupakkanen, joku -2, ja melko tyyntä. No nyt iltapäivällä on nyt sitten ihan pilvessä ja harmaata ja satelee väliin lunta, välillä sellasta jäistä sadetta, oikeestaan kai niin kuin rakeita...
Toinen ulkona talviaikana tyypillinen ilmiö on loska. Täällä suolataan katuja niin paljon, että periaatteessa kaikki lumi sulaa aina lopulta pois asfaltin päältä, mutta varsinkin kun tulee paljon lunta niin kestää tietty aikansa ennen kuin on sulaa. Ja siihen asti on sitten kaikki kadut täynnä harmaata suolan, hiekan ja lumen sekoitusta, joka tarttuu kenkiin ja jättää niihin ja usein housunlahkeiden alaosiinkin vaaleita, kuivia suolatahroja. Ja siis ihan hullua, että vaikka olisi 20 astetta pakkasta niin silti saa kävellä loskassa. Miksiköhän täällä suolataan niin paljon enemmän kuin Suomessa? Ja miksi Suomessa taas ei suolata niin paljoa? Onko täällä vaan niin paljon enemmän lunta?
Toinen ulkona talviaikana tyypillinen ilmiö on loska. Täällä suolataan katuja niin paljon, että periaatteessa kaikki lumi sulaa aina lopulta pois asfaltin päältä, mutta varsinkin kun tulee paljon lunta niin kestää tietty aikansa ennen kuin on sulaa. Ja siihen asti on sitten kaikki kadut täynnä harmaata suolan, hiekan ja lumen sekoitusta, joka tarttuu kenkiin ja jättää niihin ja usein housunlahkeiden alaosiinkin vaaleita, kuivia suolatahroja. Ja siis ihan hullua, että vaikka olisi 20 astetta pakkasta niin silti saa kävellä loskassa. Miksiköhän täällä suolataan niin paljon enemmän kuin Suomessa? Ja miksi Suomessa taas ei suolata niin paljoa? Onko täällä vaan niin paljon enemmän lunta?
Aus der Tiefe rufe ich, Herr, zu dir
...on Bachin yksi ensimmäisistä kantaateista. Sen konsertoiva tyyli, vilkkaat, motoriset sävelkuviot ja kuoron tärkeä osuus ja virsimelodian runsas käyttö ovat tyypillisiä säveltäjän nuoruudenteoksien tunnuspiirteitä. Vai ovatko? Keksin tämän argumentin tässä ihan just, mutta onhan monissa muissakin Bachin kantaateissa konsertoivaa tyyliä, motorista liikettä ja virsisävelmien käyttöä. Mutta jotenkin tämä kantaatti kyllä viehättävyydessään kuulostaa nimenomaan nuoruudenintoa täynnä olevalta varhaisemmalta teokselta. Huomenna sen kuulee St. John-luterilaisessa kirkossa Montréalissa, Voces Boreales-kuoron ja Montrealin sinfoniaorkesterin muusikoiden tulkintana. Tenorisolistina meikäläinen. Ihan hauskaa. Toivottavasti on ääni kunnossa, tänään ääni kyllä kulki hyvin laulutunnilla vaikka iskikin nuha eilen illalla.
Chicago
Tässä muutama kuva taannoiselta Yhdysvaltain matkaltani, toiseksi viimeisenä päivänä olimme ystäväni Joen kanssa Chicagossa.
Chicago skyline
Liikennettä. Juna kuuluu suurkaupunkeihin, mutta moottoritie on ehdottomasti erottamaton osa amerikkalaista elämäntapaa.
Talo, jossa toimii Chicagon kuuluisa Lyric Opera. Käytiin katsomassa siellä Richard Straussin Die Frau ohne Schatten, pääosissa Deborah Voigt ja Christine Brewer, joista varsinkin jälkimmäinen oli aivan mielettömän hyvä. Muutenkin oli kyllä lumoava esitys, niin musiikiltaan kuin visuaalisestikin. Juoni on aika sekava eikä oikeestaan edes kovin kiinnostava, mutta neljä tuntia kului silti nopeasti ja ymmärrän taas jotain enemmän oopperasta ja laadusta.
Chicago skyline
Liikennettä. Juna kuuluu suurkaupunkeihin, mutta moottoritie on ehdottomasti erottamaton osa amerikkalaista elämäntapaa.
Talo, jossa toimii Chicagon kuuluisa Lyric Opera. Käytiin katsomassa siellä Richard Straussin Die Frau ohne Schatten, pääosissa Deborah Voigt ja Christine Brewer, joista varsinkin jälkimmäinen oli aivan mielettömän hyvä. Muutenkin oli kyllä lumoava esitys, niin musiikiltaan kuin visuaalisestikin. Juoni on aika sekava eikä oikeestaan edes kovin kiinnostava, mutta neljä tuntia kului silti nopeasti ja ymmärrän taas jotain enemmän oopperasta ja laadusta.
torstai 14. helmikuuta 2008
Happy Valentine's Day!
Kaikille ystäville, menneille, nykyisille ja tuleville! Täällä siis tosiaan "juhlitaan" ystävänpäivää, kuulemma ravintoloissa on kaikenlaisia romanttisia virityksiä asiakkaille. Täällähän "Valentiinin" päivä on ehkä enemmän rakastavaisten päivä kuin ystävien. Kai. No mä en kyllä ystävänpäivää varmaankaan juuri juhli, tai no eihän sitä tiedä mitä ilta vielä tuo tullessaan. Tänään musahissan tunnilla Jeremy ja Jana tulivat yllättäen kesken tunnin luokkaan ja kertoivat, että heillä on asiaa eräälle kurssilla olevalle tytölle. He lauloivat dueton Disney'n Aladdin-piirroselokuvasta "A whole new world" (en muista mikä sen nimi on suomeksi) ja antoivat tytölle lopulta ruusun ja terveiset tämän poikaystävältä. Kornia, mutta myös romanttista ja hauskaa.
Talvisia maisemia
Viime yönä satoi taas lisää lunta, tänä talvena on tullut lunta varmaan jo monta metriä, ainakin pari kertaa jo sulanut kaikki pois ja nyt taas on näin paljon lunta...
Tässä aitoa montrealilaista kulttuuria: St.Laurent-kadun vanha, perinteikäs pornoelokuvateatteri "Cinema l'Amour"...
Tässä yritin saada kuvaan kuun, joka loisti punaisena sirppinä tosi alhaalla. Näkyy tarkkaan katsoessa tuolla kaukaisuudessa näkyvän vihreän valon yläpuolella. Kuva St.Urbain-kadulta.
Tässä aitoa montrealilaista kulttuuria: St.Laurent-kadun vanha, perinteikäs pornoelokuvateatteri "Cinema l'Amour"...
Tässä yritin saada kuvaan kuun, joka loisti punaisena sirppinä tosi alhaalla. Näkyy tarkkaan katsoessa tuolla kaukaisuudessa näkyvän vihreän valon yläpuolella. Kuva St.Urbain-kadulta.
perjantai 8. helmikuuta 2008
Suunnitelmia
En ole jaksanut kiinnostua blogista sitten joululoman. On ollut kuuluisa "niin paljon kaikkee"-opintojakso (180 opintoviikkoa, musiikin maisterin tutkinnon pakolliset ja valinnaiset opintojaksot) tässä meneillään ja muutenkin kaikenlaista miettimistä. Osittain myös ehkä ajatukset tästä blogista jotenkin ajautuivat pois siitä alkuperäisestä ideasta, että kirjoitan vain sellaista henkilökohtaista päiväkirjaa ja siis fiilis-pohjalta. Jotenkin aloinkin huomaamattani ajattelemaan, että pitää aina olla jotain erityistä sanottavaa, uutta ja ihmeellistä, tai ainakin valokuvia. No nyt muistutan itseäni siitä mitä alun perin tämän blogin kanssa ajattelin.
Kovasti viime aikoina olen miettinyt kesää ja ensi vuotta. Vaihto-vuottani täällä on jäljellä enää kolmisen kuukautta ja reilun kahden viikon päästä teen jotain yhden monista suunnitelmistani eteen. Sunnuntaina 24.2. on pääsykoe McGill-yliopistoon, Artist diplomaan, lauluun. Aika epäilevästi suhtaudun siihen, että saisin rahoja edes lukukausimaksuihin kasaan, puhumattakaan sitten elinkustannuksista, mutta haen nyt kuitenkin sitten, pidän tavallaan tämän vaihtoehdon vielä avoimena. Eihän sitä koskaan mihin se elämä heittelee. Ja varmaan ihan hyvää harjoitusta joka tapauksessa koelaulutilanteesta. Kiva myös, että on nyt joku tavoite tässä lyhyellä tähtäimellä, jota varten treenata. Pysyy motivaatio ihan eri lailla yllä nyt kun en Albert Herringin jälkeen ollut/ole muissa tämän vuoden koulun oopperaproggigsissa. Ja nyt olen kyllä tosi innoissani taas laulusta, ihmeesti se harjoittelu auttaa siihen miten ääni toimii ja muistaa ja oppii asioita.
Kovasti viime aikoina olen miettinyt kesää ja ensi vuotta. Vaihto-vuottani täällä on jäljellä enää kolmisen kuukautta ja reilun kahden viikon päästä teen jotain yhden monista suunnitelmistani eteen. Sunnuntaina 24.2. on pääsykoe McGill-yliopistoon, Artist diplomaan, lauluun. Aika epäilevästi suhtaudun siihen, että saisin rahoja edes lukukausimaksuihin kasaan, puhumattakaan sitten elinkustannuksista, mutta haen nyt kuitenkin sitten, pidän tavallaan tämän vaihtoehdon vielä avoimena. Eihän sitä koskaan mihin se elämä heittelee. Ja varmaan ihan hyvää harjoitusta joka tapauksessa koelaulutilanteesta. Kiva myös, että on nyt joku tavoite tässä lyhyellä tähtäimellä, jota varten treenata. Pysyy motivaatio ihan eri lailla yllä nyt kun en Albert Herringin jälkeen ollut/ole muissa tämän vuoden koulun oopperaproggigsissa. Ja nyt olen kyllä tosi innoissani taas laulusta, ihmeesti se harjoittelu auttaa siihen miten ääni toimii ja muistaa ja oppii asioita.
torstai 17. tammikuuta 2008
Amerikkalainen joulu
Vietin siis jouluni Yhdysvaltain Keskilännessä, Maailman nuorten kuoro-tuttujen luona. Matkasta ehkä lisää tuonnempana. Nyt kuitenkin linkki kuoro-konserttiin, jossa lauloin joulukuussa:
http://www.cbc.ca/radio2/singleConcert.html?20071214singin
Kappaleet ovat yksittäisinä raitoina. Kuuntele esim. versioita tutuista joululauluista "O come all ye faithful", "Good King Wenceslas", "Les Anges dans nos campagnes", "Silent night" ja "Joy to the World!". Julianin sovitukset ovat varsin välillä varsin vallattomia, kuten tyylien kirjo viimeksi mainitussa kappaleessa "Joy to the World" - amerikkalaisen mahtipontista, mutta toki vaikuttavaa ja ammattitaitoista. Ja hienolta kuulostaa kuoron, urkujen, vaskisekstetin ja lyömäsoitinten yhteissointi!
http://www.cbc.ca/radio2/singleConcert.html?20071214singin
Kappaleet ovat yksittäisinä raitoina. Kuuntele esim. versioita tutuista joululauluista "O come all ye faithful", "Good King Wenceslas", "Les Anges dans nos campagnes", "Silent night" ja "Joy to the World!". Julianin sovitukset ovat varsin välillä varsin vallattomia, kuten tyylien kirjo viimeksi mainitussa kappaleessa "Joy to the World" - amerikkalaisen mahtipontista, mutta toki vaikuttavaa ja ammattitaitoista. Ja hienolta kuulostaa kuoron, urkujen, vaskisekstetin ja lyömäsoitinten yhteissointi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)