perjantai 14. joulukuuta 2007

Lihamakaronilaatikko juusto-ja tomaattikuorrutteella

Kävelin eilen McDonaldsin ohi ja tajusin että olen käynyt yli kolmen kuukauden Pohjois-Amerikassa oloaikanani Mäkkärissä kaksi kertaa. Siis paljon harvemmin kuin Suomessa. Täällä tuntuu yleinen ilmapiiri olevan yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa sellainen ettei hampurilaisravintoloissa käydä muuten kuin pikkutunneilla kotimatkalla baarista. Sen sijaan kahviloissa kyllä käydään ahkeraan, suosittu on myös Subway sekä tietysti etniset ravintolat. Kahviloissa ruoka on yleensä voileipä-tyyppistä. Kouluruokailun puuttuessa olen tehnyt aika paljon itse ruokaa. Erityisesti liha on täällä edullista, muuten ruoan hintataso on ehkä hieman yllättävänkin kallis, Suomen luokkaa. Ruoanlaitossa ja varsinkin einesten käytössä täällä tulee ottaa huomioon se, että - ainakin omien makunystyröideni mukaan - einekset ovat paljon suolaisempia kuin Suomessa. Aamupala-tyylistä sulatejuustoa en voi laittaa kuin puoli viipaletta leivälle, ja siihen päälle vielä mielellään kurkkua ja paprikaa suolapitoisuutta alentamaan. Paistoin tässä yhtenä päivänä nakkeja ja nekin olivat niin suolaisia, että laitoin sekaan sitten reippaasti pakaste-wokkivihanneksia - en muuten olisi pystynyt syömään. Varmaan voileipä- ja keitto-painotteisen kahvilaruoan takia välillä on alkanut tekemään kovasti mieli perunaa. Olenkin tehnyt jo pari kertaa ison satsin perunamuusia, jota sitten syön eri ruokien lisukkeena.

Kotiruokani on ollut aikalailla suomalaista perusruokaa, tosin välillä vähän muunnellen, kuten tämä lihamakaronilaatikko:Tähän laatikkoon tuli
noin puolet 900g makaronipussista (keitettynä)
jauhelihaa paistettuna sipulisilpun ja tomaattimurskan kera
- mausteena chilijauheella, mustapippurilla, valkosipulisuolalla ja cayennepippurilla
munamaito
- ehkä joku 7-8dl maitoa (2%),
- 3 munaa
sekoitin munamaidon tyhjässä maitopurkissa, näin idean jossain blogissa, säästää vähän tiskiä, sekoittuu hyvin ja helppo kaataa vuokaan lihamakaroniseoksen päälle
Uunissa kolmisen varttia, kypsentämisen puolivälissä heitin päälle viipaloidut tomaatit sekä juustoraasteen.

Tuli ihan sairaan hyvää vaikka itte sanonkin, taisi kestää pari päivää tuo kahden vuoan satsi... Nestettä jostain syystä oli hieman reilusti, olisi ehkä pitänyt laittaa enemmän kananmunaa ja varmaan tomaateistakin tuli lisää nestettä, mutta maku oli kyllä mitä eriomaisin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jeeee..... kotiruoka kunniaan... vinkki: hyvät ja paljon kohtuu helppoja ohjeita sisältävät ruokasivut www.hellapoliisi.fi ja www.foody.fi - tietenkin nuo omieni lisäksi.... ;D;D