maanantai 26. marraskuuta 2007

Elamaa Albert Sillin jalkeen?

Toissailtana oli Albert Herringin mun castin toinen ja koko produktion neljas ja viimeinen esitys. Olo on tyytyvainen ja helpottunut, mutta myos vahan tyhja. Koko syksyn olen valmistautunut tata roolia varten, opetellut musiikkia, englannin aantamista, laulutekniikkaa, nayttamotekniikkaa, stressannut, innostunut, ollut lahes epatoivon vallassa, mutta kokenut myos onnistumisen hetkia ja nyt kaikki tama on ohi. Monta kertaa olen jo ehtinyt ajatella elamaa taman produktion jalkeen ja sita mihin kaikkeen on aikaa ja energiaa, voin keskittya muihin oopperoihin, aarioihin ja muuhun elamaan. Esimerkiksi liikunnan harrastaminen on jaanyt kokonaan tassa viime aikoina ja toivon mukaan nyt ryhdistaydyn sen suhteen. Yhden kerran olen kaynyt yliopiston hienossa liikuntakompleksissa kuntosalilla, joka on lahes ilmainen, 15 $ lukukaudelta... Kavelykin on jaanyt kodin ja koulun valisiin matkoihin, kun on ollut kylmaa ja markaa ja pimeaa.

torstai 22. marraskuuta 2007

Ensilumi


Toissayönä satoi ensimmäisen kerran lunta tänä talvena. Se suli kyllä aika nopeasti loskaksi, mutta sai kuitenkin minut talvikenkä-ostoksille. No nyt tänä yönä näyttää tulevan vähän enemmän, säätiedotuksen mukaan seuraavan vuorokauden sisään on odotettavissa 20-25 cm lunta. Tässä pari kuvaa tuosta kadulta.

Jouluvaloja


lauantai 17. marraskuuta 2007

Albert Herring

Nyt on oopperan treeniperiodi tiukimmillaan, eilen oli orkesterin kanssa musiikkiharjoitus aamupaivalla ja illalla mun castin eka koko paskan lapimeno, loppu kymmenelta ja tana aamuna kymmenelta alkoi toinen mun castin lapimeno ja siihen peraan ruokatunnin jalkeen toisen castin toka lapimeno,viidelta loppu onneks jo tama paiva mutta nyt oon vahan hoo moilasena, etta mitas nyt tekisin... ei jaksais treenata kun huomenna on tekniset lapimenot ison konserttisalin lavalla (tahan asti oltu tuolla oopperastudiossa) puol kahdesta ilta-kymppiin... mutta ei nyt jaksa mitaan kovin aktiivistakaan touhuta... Nyt istun koulun kirjastossa joka on auki viela puolisen tuntia.

On toi oopperan tekeminen kylla hauskaa, mutta myos vaikeeta. Eilen ryssin muutaman sisaantulon aarioissani ja vitutti aika pahasti, mutta tanaan onnistuin paljon paremmin seka musiikillisesti etta nayttamotyoskentelyn kannalta. Toisaalta tanaan sitten taas laulutekniikka ei pitanyt yhta hyvin kuin aina harjoituskopissa tai laulutunnilla, jolloin voin keskittya vain pelkastaan tekniikkaan. Koko ajan vain vahvistuu tunne, etta haluan olla taalla viela ainakin toisen vuoden. Ongelmana rahoitus, lukukausi-maksut ulkomaisille opiskelijoille on sellasta 10 000 euron luokkaa vuodessa ja siihen paalle tietysti elamiskulut. Eli ainut mahdollisuus olisi saada apurahoja jostain...

torstai 15. marraskuuta 2007

Halloween



Tässä tunnelmia yhden koulukaverin halloween-bileistä. Naamiaisasu oli pakollinen. Täällä halloweenia tosiaan juhlitaan ihan kunnolla, varsinainen halloween-päivä osui keskiviikolle, joten juhlakausi kesti pitkälti toista viikkoa alkaen edellis-viikonlopusta, tietysti itse halloweenina ja sitten vielä seuraavana viikonloppuna. Kaupungilla näkyi paljon naamiaisasuihin pukeutuneita ja monet koristelivat asuntojensa edustoja ja ikkunoita kurpitsoilla, luurankoilla, hämähäkin seitillä ynnä muulla kummitus/kauhu-aiheisella tavaralla.