sunnuntai 23. syyskuuta 2007

shoppailupäivä

Eilen illalla oli koulun oopperalaulajien viini-ja juustobileet Nicholaksella (kuulostipa mahtipontiselta, ei meitä ollut kun ehkä 7-8 ihmistä paikalla ja kyseessä ihan tavalliset kotibileet) ja siellä sovimme sunnuntai-brunssista. Joten tapasimme puoliltapäivin, kirkonmenojen jälkeen, jo mainitun kirkon edessä, jonka kuorossa moni koulun laulaja laulaa ja tienaa siten 400 euroa kuussa ja johon Julian muakin pyysi mutta kieltäydyin ja torstaina kun oli coaching-aika Julianin kanssa ja katsoimme Albertin soolo-osuuksia, hän sanoi että laulan kuoro-pianon soolo-pianon sijaan ja että en laula säveliä loppuun asti enkä lausu sanoja kunnolla ja ajattelin heti että kaikki tämä on kuorolaulun vaikutusta ja että en osaa laulaa kuorossa "kunnolla" ja että kuorolaulu vaikuttaa mun laulamiseen liikaa ja on nyt ihan viisasta olla laulamatta kuoroissa vaikka raha tulisikin tarpeeseen ja olisi kiva shoppailla hyvällä omallatunnolla sillä kaikella rahalla mitä saisi mutta tulevaisuuden kannalta nyt parempi etten laula kuorossa.

Niin siis tapasimme kirkon edessä ja menimme aamiais-kahvilaan brunssille. Otin all-american-breakfastin jossa oli aika suolasia paistettuja perunoita, paistettu muna, papu-mössöä, suolasta pekonia, suolanen nakki, suolasta kinkkua ja viipaleet vesimelonia, hunajamelonia ja tuoretta ananasta. No ihan kiva oli syödä kuitenkin lämmintä ruokaa pöytään tarjoiltuna. Brunssin jälkeen lähdettiin pienemmällä porukalla shoppailemaan. Aattelin, että en nyt ehkä kuitenkaan osta mitään, että pitää vähän asettua ja odotella, että vastahan tulin Montrealiin, ei nyt vielä voi ostaa vaatteita. No törmäsin jotenkin kaikenlaisiin kivoihin vaatteisiin, jotka olivat alennuksessa ja kun euro on niin vahva suhteessa kanadan dollariin niin edullista senkin suhteen... Iris oli makutuomarina ja ehdottelikin jotain vaatteita ja löysin kyllä ihan kivoja ja käyttökelpoisia vaatteita, sellaisia joita voi käyttää ihan koulussa tai kun lähtee baariin tai jopa koelauluissa tms.


Auditions. Sana, joka on tullut tutuksi täällä lyhyessä ajassa. Perjantaina oopperastudion johtaja, ohjaaja ja opettaja, Patrick Hansen (
Director of Artistic Administration for Florida Grand Opera, "He has been on the musical staffs of Lyric Opera of Chicago, The Juilliard Opera Center, Tulsa Opera, Opera Memphis, and Des Moines Metro Opera, and for six seasons served as Director of the Young American Artists Program at Glimmerglass Opera. During that time, he served as Music Director of Opera / Musical Theater at Ithaca College. In addition, he has stage directed productions such as The Impressario, Dido and Aeneas, The Magic Flute, Dialogues of the Carmelites, and Così fan tutte.") piti todella mielenkiintoiset luennot aiheista "Auditions" ja "Summer Programs". Hän on itse työskennellyt pianistina laulajien kanssa, oopperoiden näyttämöohjaajana, kapellimestarina ja kuunnellut omien sanojensa mukaan uransa aikana yli kymmenentuhatta laulajien koelaulua. Hän kertoi siitä mihin itse kiinnittää koelauluissa huomiota ja antoi erilaisia ohjeita koelauluun valmistautumisessa ja jälkitoimissa. Luennot olivat sikälikin mielenkiintoisia, että hän kertoo asioista kiertelemättä ja suorasukaisesti ja hänellä on paljon sisäpiiritietoa; esim. kesäohjelmista kertoessaan saattoi sanoa kuinka se ja se ihminen on siinä ja siinä kesäohjelmassa takapiruna ja sama henkilö on myös sen ja sen oopperatalon taiteellisessa johdossa ja että jos laulat hyvin kesäohjelmassa niin voit päästä sitten oopperatalon proggigsiin tai young artist programiin. En ollut edes tiennyt aiemmin, että on olemassa young artist programeja (eli Euroopassa ilmeisesti yhtä kuin oopperastudioita), joihin vastavalmistuneet tai vielä opiskelevat laulajat voivat pyrkiä ja joissa tehdään oopperaa, kuorossa ja solistina, saadaan palkkaa, mutta kuitenkin vielä myös laulutunteja ja opetusta, eikä tarvi vielä olla "valmis" ammatti-oopperalaulaja (niinno mikä valmis, eihän valmista laulajaa olekaan, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan). Enkä ollut tajunnut tollasia kesäfestivaaleja, jotka toimivat samalla periaatteella. Olin kai aiemmin kuvitellut, että sitten ne hyvät laulajat valmistuttuaan pääsevät jo heti tekemään oopperarooleja oopperatalojen isoilla näyttämöillä ja että jos ei sellaisiin pääse, niin ei vaan ole tarpeeksi hyvä... Ainahan vaan puhutaan kuinka se ja se laulaja lähti Saksaan siihen ja siihen kaupunkiin oopperaa tekemään eikä ceeveistä koskaan käy ilmi, että mihin ko. laulaja ei päässyt ja miten hän elätti itsensä ja rahoitti matkat yms silloin kun ei ollut vielä päässyt mihinkään töihin...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei! Ootko jo blogilistalla? Ilmoita blogisi sinne niin saat lisää lukijoita ja mä lupaan tilata sun blogin! www.blogilista.fi. Lisää syitä notkua netissä :)

T. Ritvis

Anonyymi kirjoitti...

Aaapuaaa.... shoppailemassa.... älä kovin paljon... muista mikä määrä vaatteita oli kun tavarasi haettiin edellisestä paikasta.... Tuo vaikuttaa aika hyvältämitä kirjoitat, selvästi asiat ovat realisoituneet ja realisoitumassa. Harva tosiaan tulee ajatelleeksi sitä mikä ei näy niissä CV:issä... se on vähän kuin näiden blogienkin juttu - itselle tuli esiin kuinka joku yksinkertainen luuli, ettäminun maailmani on pelkästään se mikä blogissa näkyy....

Anonyymi kirjoitti...

....tuosta jäi allekirjoitus edellisestä....
- Ä -

Anonyymi kirjoitti...

Mie laitoin tuon kommentin väärään paikkaan. ;) hassua..
Loistavasta kuorotenorista tulee varmasti myös loistava lavatenori. I'm sure about it if you have time and God'll bless you with good health.

Täällä Kuopiossa on Italian kaveri opettamassa kamarimusaa ja pianotaidetta. Vaikuttaa peräti asialliselta. Minun katseissani siintää Trento ensi syksynä.

Käytiin just pelaamassa jalista Sibiksen tyyppien kans. Mukavaa oli, kunto vaan on aika huono. ;)

Siunausta ja hymyä, iloa. Nauti!