Quebecin sairausvakuutus

Tänään sain vihdoin kammettua itseni aamulla ylös ja vääntäydyttyä Quebecin provinssin virastoon, joka käsittelee kaikille provinssissa oleskeleville pakollisen sairausvakuutuskortin hakemuksia. Suomen Kelalla ja Quebecin provinssilla on sopimus, jonka mukaan suomalaiset saavat tämän vakuutuksen ilmaiseksi. Muuten joutuisin maksamaan yli kuudensadan dollarin McGill-yliopiston ulkomaalaisten opiskelijoiden sairausvakuutusmaksun. Olin kuullut kauhutarinoita siitä kuinka siellä virastossa joutuu jonottamaan tuntikausia ja käytännössä kortin hommaamiseen pitää varata koko päivä. Jännitti jo etukäteen, että kuinka kauheaa se nyt onkaan ja puhuukohan ne edes englantia siellä ja mitäs sitten jos viiden tunnin odottelun jälkeen käy ilmi, että multa puuttuukin joku pakollinen lomake tai valokuva tms... Olin kyllä valmistautunut hyvin, tätä asiaa välittömästi tai välillisesti hoitaessa on varmaan mennyt useampi tunti, ja ties kuinka paljon aikaa ja energiaa siihen kun on miettinyt sitä, että pitäis hoitaa tää asia... Saavuin paikalle ehkä siinä 20 vaille yhdeksän aamulla, 10 minuuttia viraston aukeamisen jälkeen, ja jono oli ehkä 20 metriä viraston oven ulkopuolella käytävällä. Ja tämä siis jonotusta jonottamiseen, eli siihen, että saa jonotusnumeron... Huokailin syvään ja näin mm. kun joku mies tuli ovia paiskoen ulos virastosta ja sadatteli jotain kielellä, jota en tunnistanut. Yhdeksän aikaan pääsin sitten sisälle jonotusnumero kädessä odotusaulaan istumaan. Vähän ajan päästä siitä virastoon tuli myös ranskalainen liedstudion pianistini Julia, jonka piti uusia oma sairausvakuutuskorttinsa - myös Ranskalla on Suomen kaltainen sopimus Quebecin kanssa. Oli kiva saada seuraa ja Julia kertoi omia ikäviä kokemuksiaan virallisten asioiden hoitamisesta Montréalissa. Kymmenen aikaan oli vuoroni ja pääsin tiskille. Mukanani oli kaikki McGillistä saamani ohjeen mukaiset dokumentit. Onneksi otin varulta mukaan myös suomalaisen Kela-korttini - tätä ei ohjeen mukaan olisi pitänyt tarvita, mutta virkailija oli sitä mieltä, että hyvä, että mulla oli se. Olin kuulemma ensimmäinen suomalainen, joka oli hänen kanssaan asioinut. Eipä Montrealissa kai kovin paljon suomalaisia ole, en ole törmännyt vielä ainakaan kehenkään. Onkohan Saku Koivu joutunut jonottamaan tässä samassa virastossa? No koko operaatio oli ohi noin klo 10.20, vain reilu puolitoista tuntia paikalle saavuttuani. Ennätysnopeaa, ainakin mitä kuulin oopperastudion ohjaajalta ja kapellimestarilta, jotka molemmat ovat jenkkejä. Heillä oli mennyt 3-4 tuntia. Aika kiva juttu siis. Ja yksi kivi sydämeltä poissa.